Legirus arenan alueelle meno on toistaiseksi ehdottomasti kelletty

3 marraskuun, 2017 9:08

Olemme huolestuneena seuranneet viime päivien tapahtumia. Nuorison on epäilty tekevän ilkivaltaa ja käyneen Legirus Arenan repeämisen takia alhaalla olevassa kuplahallissa. Pyydämmekin kaikkia perheiden huoltajia käymään vakavan keskustelun lastensa kanssa sellaisesta käytöksestä, jonka seuraukset voivat olla äärimmäisen surulliset.

Korvausvaatimukset voivat nousta korkealle, mutta vielä tärkeämpää on se, että paikalle meno on vaarallista. Katto koostuu 11 pressusta, joiden paino on ainakin 3000 kg kappaleelta. Sellaisen alle jäämisessä on aina todellinen hengenvaara. 

Pressujen ilmataskujen päällä hyppimisessä on monia riskejä. Alla voi olla teräviä esineitä kuten romuttuneiden maalien tolppia. Sen lisäksi, että sellainen voi tehdä uusia reikiä pressuun, pomppija voi pudota terävien esineiden päälle. Ilman karatessa pressun alta joku voi jäädä kokoon painuvan pressun alle.

Uudet reiät pressussa lisäävät korjauskustannuksia ja pidentävät käyttökatkoa entisestään. Pieniä reikiä on vaikea huomata ja ne saattavat ylhäällä ollessaan laajeta tai revetä, jolloin kupla tulee uudelleen alas. Tällä kerralla ketään ei ollut sisällä hallissa, mutta emme me eikä halliyhtiö halua ottaa mitään riskejä tässä asiassa.

Ilkivalta kuten töhertämiset lisäävät kustannuksia eivätkä viihdytä ketään. Puhukaa tästäkin lastenne kanssa, jotta he eivät aiheuta turhia taloudellisia huolia halliyhtiölle ja viimekädessä perheille. Pitäkäämme huolta yhteisistä arvoista ja yhteisessä käytössä olevasta omaisuudesta.

Hallia käyttävät korsolaisten seurojen lisäksi monet muut seurat ja yhteisöt. Meille kaikille on tärkeätä saada halli nopeasti ja turvallisesti uudelleen käyttöön.

Peakfin Oy, Fc Legirus Inter ry ja Kopse ry